Pikapäivitys!

Mun oli tarkoituksena päivittää blogia eilen hiusten merkeissä, mutta en saanut iki-ihanaisella webbikameralla tyydyttävää kuvaa uudistetuista hiuksistani. Siispä tuo hiuspostaus tulee joskus lähitulevaisuudessa tuoden mukanaan kuvia vuosien takaa.

Eilen ostin vaatteita pitkästä aikaa. Edellisestä shoppailureissustani oli varmaan yhtä kauan kuin kampaamokäynnistäni. Mukaan tarttui Seppälästä kaksi mustaa trikoopaitaa, omalla kielelläni ninjapaitaa, jotka mielestäni näyttivät tosi kivoilta hiusteni kanssa. Kyllä mulla sellaisia olikin jo yksi kappale, mutta ninjavarusteita ei voi koskaan olla liikaa, varsinkaan rogueilla. Paitojen lisäksi ostoskoriin jouti myös vaalea lölleröpipo - oikein sellainen kunnon myssy.

Tänään olisi tarkoituksena ajella Helsinkiin noutamaan kovasti odotettu vieras. Mun ei tarvitse edes katsoa ulos ikkunasta tajutakseni, että ajomatkasta tulee varmasti mukava. Yliherkkä nettiyhteyteni nimittäin katkeilee taas vähän väliä, ja joka toisen lauseen kirjoitettuani kertoo Blogger minulle punaisin sanoin: "Viestisi tallentamisessa tai julkaisussa tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen." Aika kiva lumimyräkkähän tuolla näyttää alkaneen.

Luvassa on luultavasti livestreamausta sunnuntaille. Streamipelinä toimii ainakin Amnesia: The Dark Descent, jonka toivottavasti saan päätökseen kuluvan viikon aikana.

Nyt täytyy läksiä suihkuun, sillä aika juoksee ja minä kävelen. Kuulemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti