30 biisiä - 14, 15 & 16

14 - A song that no one would expect you to love



Mää todella tykkään klassisesta musiikista. En tietysti niin yleismaallisesti kuin esim. power metalista, mutta mulla ei ole sitä kohtaan ennakkoluuloja ja jotkin klassiset kappaleet, kuten Nessun Dorma, ovat oikeasti aivan loistavia. Kaiken lisäksi sinfonisessa power metalissa on järjettömästi vaikutteita klassisesta musiikista, joissain tapauksissa jopa suoria lainauksia klassisista sävellyksistä.

15 - A song that describes you


Tää oli vaikea. Pystyn kyllä keksimään paljon kappaleita, jotka kuvaavat jotain tapahtumaa mun elämässäni, mutta mua itseäni kuvaava biisi oli hankalampi tehtävä. Päädyin kuitenkin Dishonoredin krediittibiisiin Honor for All, vaikka parempiakin vaihtoehtoja varmasti on, eivät vain juolahda mieleen. Honor for All ei kuitenkaan edusta mitään yltiömäistä sankaruutta, toisin kuin suurin osa tuntemastani musiikista. Tunnen omalla tavallani samaistuvani näihin lyriikoihin. "The dirt on our boots, it shakes free over time."


16 - A song that you used to love but now hate


Tällä on vähän sama kohtalo kuin kohdalla 12 - tällaista biisiä ei ole olemassa. Tietysti on sellaisia kappaleita, joista olen joskus alle kouluikäisenä tykännyt ja sitten tuon kiintymyksen hylännyt, kun musiikkimakuni alkoi 7-vuotiaana muotoutumaan kunnolliseksi, mutta en silti koe vihaavani niitä. Tämäkin kohta siis jää tyhjäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti