Aamuista ajatuskulkua

Heräilin jo kuuden jälkeen, koska nukahdin suunnittelemattomasti ennen kymmentä. Pitäisihän mun jo tähän mennessä tietää paremmin, mutta siirsin kuitenkin craptopin illalla ilmapatjasänkyni vieressä olevalle tuolille ja katselin yhtä Yogscastin Tekkit-sarjaa sängyllä maaten. En huomannut varoittaa Skypen avustuksella seuranani ollutta poikaystävää nukahtamisvaarasta, ja tulinkin vasten tahtoani huolestuttaneeksi hänet olemalla hiljaa... en ole edes katsonut viesteistä että kuinka kauan, mutta jonkin aikaa kuitenkin.

Eilinen päivä sai mut pohdiskelemaan sitä, kuinka paljon oon eristäytynyt. En enää pelkästään entisistä kavereistani ja netin ulkopuolisesta sosiaalisesta elämästä, mutta myös perheestäni. Mulla on vanhempiini todella hyvät välit, asun toistaiseksi taas äitini luona ja tapaan isääni yleensä ainakin kerran viikossa, mutta välit sisaruksiin on kyllä huonontuneet merkittävästi. Luulen, että siihen suurin syy on se, että oon jäänyt pois melko monista "perhetapaamisista", kuten syntymäpäiväkutsuista (osittain lasten, mutta myös joitakin päiväkahvikutsujen tapaisia), tupaantuliaisista ja muista, mikä on ehkä saanut mun sisarukseni tavallaan antamaan periksi mun suhteen. Ei ole kyse siitä, että olisin joku snobi, joka ajattelee olevansa parempi kuin muut. Musta vaan aina tuntuu, ettei siellä olisi mulle mitään, että olisin siellä vain muodollisista syistä. En melkein ikinä ota osaa keskusteluihin; roikun vain muiden mukana ja katselen. Vaikka olenkin suhteellisen ujo, käytän mielummin itsestäni sanaa epäsosiaalinen tai passiivinen, sillä puhun kyllä, jos mulla on jotain sanottavaa. Usein vaan ei ole.

En koe, että ahdistun sosiaalisista tilanteista - itse asiassa joskus toivonkin, että mulla olisi fyysisessä elämässä seuraa, jonka kanssa voisin tehdä ns. normaalien ihmisten asioita. Keikoilla käyminenkin on jäänyt vähäiseksi seuran puutteen vuoksi, tosin jos kumpi tahansa Rhapsody tulee Suomeen, menen sinne, seurassa tai yksin. Henkilö, jonka kanssa kävin useaan otteeseen katselemassa ja kuuntelemassa Scorpionsia menneinä vuosina, menehtyi viime vuonna. R.I.P. Matra.

Scorpions @ Saimaa Open Air 2011.

Mitä mun kuitenkin oikeasti piti sanoa, on se, että mun vanhempi isoveljeni vieraili meillä eilen. Tuon vierailun aikana hän ei sanonut sanaakaan mulle, kävi vaan tervehtimässä. Tervehdin samalla tavalla takaisin, ihan neutraalisti, enkä mitenkään negatiivisella tavalla. Olisin ehkä mennyt sosialisoimaan keittiöön, ellei isoveljeni olisi heittänyt yhtä todella tyhmää kommenttia, joka itse asiassa sai mut itkemään, sillä asia, johon se viittasi, on niin tuore.

Lisäksi näin ihan kamalaa unta, jossa äidilleni tapahtui melko kummallinen, mutta yksityiskohtainen onnettomuus. Mitään hirveitä seurauksia sillä ei ollut, mutta jotenkin mulle jäi tuosta unesta lievästi traumatisoitunut fiilis. Eiköhän se lievene, kun pää tottuu valveilla oloon ja saa taas asioista kiinni. Bloggaaminen ja muiden blogien lukeminenkin tuntuu auttavan.

Lopuksi vielä kappale, joka on soinut mun päässäni lähes koko sen ajan, jonka oon tänä aamuna viettänyt valveilla:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti