Mitä nyt aivastelun ja niistämisen ohessa ehtii

Tervehdys! Oon ollut flunssassa perjantaista asti, eikä voimia ole löytynyt oikein mihinkään. Senpä takia yhden äidinkielen kurssin itsenäinen suorittaminen siirtyy syksyn puolelle, koska en koetta enää ennen 1.6. ehdi tekemään. Toivottavasti saan kuitenkin toiset kurssimateriaalit kesälle, jotta saan sitten syksyllä kaksi kurssia purkkiin. MAB3-kokeen ehdin kuitenkin tekemään, ja se tuntui menneen paremmin kuin yksikään matematiikan kokeeni sitten yläasteen! Sain nimittäin ainakin yhteen tehtävään järkevän näköisiä numeroita - that's a first. :D

Löysin tältä koneelta vielä pari historiallista otosta, joista ensimmäisessä olen ilmeisesti 14-vuotias ja ehdoton kasarifani. Toisessa olen 16-vuotias ja ensimmäisessä omassa asunnossani (ja edelleen kasarifani), josta luopumista kadun vieläkin, ja jossa vietin osan elämäni tähän mennessä synkimmästä ajasta. Olin ihan uskomattoman onnekas saadessani tuon asunnon, ja 350 euron kuukausivuokraan kuului vaikka mitä: todella hyvässä kunnossa oleva, kaunis kaksio, yleinen uima-allas alakerrassa, järvimaisema, parveke... Ja minä idiootti en silloin jatkanut lukiota siinä kaupungissa.


Alemman kuvan takista puheen ollen, löysin sen taas tänään. Muistelin, että sen kokomerkintä olisi ollut M, mutta huomasin sen olevankin S. Takki oli myös mulle suhteellisen sopiva, vaikka se oli muistikuvani mukaan ennen ollut vähän iso, mistä ilahduinkin ihan toden teolla, koska oon yrittänyt metsästää juuri tuollaista biker-nahkatakkia, mutta itselleni sopivassa koossa. Ehdin jo sellaisen Jamin' Leatherilta tilatakin, nahkaisen bandanan kera - tiedä sitten meneekö jompi kumpi myyntiin, vai keksinkö molempien varalle jotain. Takeista sopivampi joutuu luultavasti niittiprojektin uhriksi. Tuota varten pitäisikin tilailla ainakin 1000 niittiä, mikä tulee valitettavan kalliiksi, jopa silloin kun kyseessä on tukkukauppa, joita yleensä suosin mitä käyttämättömien tuotteiden ostoon tulee. Meillä näkyikin olevan vielä muutama niitti jostain vanhemmasta jutusta, mutta koska ne ovat sellaisella taitoksella kiinnitettäviä kartioniittejä, käytän ne takin sijaan tuohon bandanaan.

Huuto.netistä on tullut lähiaikoina tehtyä kaikennäköisiä jänniä ja edullisia löytöjä, muun muassa takkeja, shortseja ja kenkiä. Tarkoituksenani on kuvailla niitä sitten kun tervehdyn. Eivätkä kaikki vaatekappaleet ole vielä edes saapuneet.

Pelirintamaltakin löytyy uutisia. Ostin Humble Bundlen weekly-kampanjasta, -tarjouksesta, -kaupasta, miksi tuota nyt pitäisikään kutsua -bundlesta Alan Wake- sekä Alan Wake's American Nightmare -pelit. Tällä hetkellä käytössäni olevalla läppärillähän en pysty oikein mitään kunnolla pelaamaan (paitsi Terrariaa ilmeisesti!), mutta kunhan saan hyvän koneeni takaisin, voisi noitakin jossain vaiheessa pelailla. Vaikka tosiaan on paljon muutakin, mille pitäisi löytyä peliaikaa. Annoin tapani mukaan maksusta suurimman osan pelin kehittäjille, suomalaiselle Remedy Entertainmentille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti