Wakawakawakawaka...

Väsäilin tänään blogille uuden otsikon, sillä edellinen 1100:n pikselin levyinen kuva ei enää sopinut kavennettuun ulkoasuun. En muutenkaan ollut siihen tyytyväinen. Eipä tämä uusikaan ole mitenkään kummoinen, mutta ainakin se on graafisempi kuin vanha. Inspiraation sain Luca Turillilta, vaikka lopullinen tuotos ei oikeastaan inspiraation lähdettä muistutakaan.


Se taisi olla eilen, kun aloin ensimmäistä kertaa elämässäni lukemaan blogia anonyymisti. Kyseessä oli erään perheenjäsenen tutun blogi, jonka lukijamäärä oli sen verran alhainen, etten usko vain uppoavani massaan. Vaikka en blogiini kirjoitakaan mitään salaista tai kamalaa, musta tuntuisi silti oudolta, jos mun perheenjäseneni (tai heidän kaverinsa/tuttunsa) lukisivat näitä juttuja. Tiedän kyllä, että oon tällaisten asioiden suhteen myös lievästi vainoharhainen.

Joka kerta, kun joku valittaa tylsyyttä, tulen siihen tulokseen että mulla ei juuri koskaan ole tylsää. Syynä tähän hyvältä kuulostavaan asiaan on kuitenkin se, että pystyisin oikeasti istumaan tuntikausia paikallani viihdyttäen itseäni pelaamalla Pacmania mielessäni. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, uppoan todella helposti omiin maailmoihini ja tykkään kuluttaa aikaa ajatellen ("ajatellen") ja pohdiskellen. Vaikka tämä mun talenttini onkin joissain tilanteissa todella hyödyllinen, johtaa se usein siihen, etten saa mitään epämukavaa tehtyä. Loogisesti ajateltuna menisin varmaan tekemään epämiellyttäviä asioita, kun miellyttävät tekemiset siltä hetkeltä loppuvat, mutta tällaisella mielellä se ei mene noin.

Luonnollisen tylsyysvastustuskykyni vastapainona muhun kyllä vaikuttavat hyvin voimakkaasti sellaiset levottomat mielentilat, jolloin mun on pakko stimuloida aivojani koko ajan, enkä voi antaa niiden vaan olla hetkeäkään. Joskus se paisuu jopa sellaisiin mittoihin, että mun täytyy kuunnella (jopa suhteellisen tarkasti) jotakin YouTube-soittolistaa tehden samanaikaisesti WoWissa jotakin keskittymistä vaativaa kauhealla teholla.

Tästä taisi tulla melko hyödytön ja tylsä päivitys, mutta koska oon viime päivät jumittanut koneella (siis viettänyt mulle täysin normaalia elämää), mun täytyy sukeltaa mielen syövereihin saadakseni materiaalia bloggaamiseen. No, liitetään tähän jokin hyvä kappale, ehkä se hämää lukijan ajattelemaan että tässä oli oikeasti jotain sisältöä! Seuraavaksi siis vuorossa jo aiemmin mainittu, mahtavan mainio neoklassinen nero Luca Turilli.

2 kommenttia:

  1. itsekin olen koittanut välttää kertomasta blogistani tuttaville ja etenkin sukulaisille ihan siitä syystä että seuraukset ovat niin arvaamattomat. vanhemmille olen kyllä sanonut kirjoittavani blogia joskin niissä tarinoissa painotus on ollut enemmän leffojen puolella :D muusta tuttavapiiristä (excluding nettituttavat) vain muutamat tyypit tietävät blogistani ja näistäkin suurin osa siksi että pelaavat itsekin joten suhtautuminen on paljon myönteisempi. onneksi en tosiaan kirjoita mitään henkilökohtaisia asioita, silloin saamieni kuittailujen määrä olisi varmaan ihan toista luokkaa... :P

    Mitä tuohon uuteet titteliin tulee niin se on hieno... myönnän että keyboardin K:n hahmottaminen oli hieman hankalaa (pitkät piuhat kun on päässä) ja saatoin eka lukea "ylärivin" putkeen ja sen jälkeen "alarivin" mutta muuten erittäin nice! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että joku ei ole videopelien suhteen ihan samalla taajuudella. Mutta tärkeintähän on olla ylpeästi sitä mitä on, eikä välittää muiden kommenteista! :P

      Kiitoksia kiitoksia! Mietin kans että miten oikein sijoittelisin nuo sanat tuonne ja kieltämättä se olisi ollut loogisempi noin miten sää sen luit. :P Ja tosiaan keyboard näyttää vähän xeyboardilta tai cleyboardilta.

      Poista